sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Sitruunatahna (Lemon Curd)


Sitruunatahna on makeaa, mutta silti ihanan raikasta. Se sopii paahtoleivälle, kekseille, jälkiruokiin ja leivonnaisten täytteeksi. Ohjeita on lukuisia, osassa käytetään vesihaudetta, vaahdotetaan tai siivilöidään, mutta tässä ohjeessa oikaisen kaikki mutkat. Helppoa kuin mikä ja vie kielen mennessään.

Sitruunatahna (Lemon Curd) 

2 sitruunaa (luomu)
3 dl tomusokeria
2 kananmunaa
50 g voita kuutioina 

Pese sitruunat. Raasta ohuelti aivan uloin keltainen kuoriosa, noin 2 rkl. (Jos raastat valkoista osaa, mausta tulee kitkerä.)
Purista sitruunoista mehu, n. 1 ½ dl.
Kaada mehu ja kuoriraaste kattilaan. Lisää sokeri ja kananmunat ja sekoita hyvin vispilällä.
Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Kun seos sakenee ja kiehahtaa, ota kattila pois levyltä. Lisää voikuutiot ja sekoita seos tasaiseksi.
Jäähdytä ja kaada sitruunatahna pieniin purkkeihin. Siirrä jääkaappiin.
Säilyy noin kaksi viikkoa. 

 

23 kommenttia:

  1. Ihana kuva:) Meillä oli lapsuudessani aina Lemon Curdia kotona ja söin sitä salaa joskus lusikalla;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lapsuuden ruokamuisto! Herkku on herkkua ja joskus on pakko herkutella :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. On monikäyttöistä ja ihan lusikalla voi "maistella" suoraan purkista :) Niin hyvää!

      Poista
  3. Varmasti hyvää :)
    Mukavia lomapäiviä sinulle! :)
    / 16-vuotias tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi herkkua! Meillä usein kilpaillaan kuka saa kaapia kattilasta loput ;)
      Sinulle hienoja kesäpäiviä!

      Poista
  4. Lemon curd on ihanaa - kermavaahtoon sekoitettuna mansikoiden kanssa ja varsinkin kun vielä on pavlovapohja mukana niin...

    VastaaPoista
  5. Mutkien oikaisu on minun lajini, joten tämä ohje houkuttelee :) Taidamme nautiskella tätä juhannuksen brunssilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunssi kuulostaa hyvältä ja sitruunatahna sopii varmasti oivallisesti juuri juhannusbrunssille!

      Poista
  6. Suloiset kuvat :) mistä olet löytänyt tuon ihanan purkin, joka vilahtaa alemmassa kuvassa vasemmalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on löytö Porvoon vanhasta kaupungista. En kyllä muista liikkeen nimeä, mutta astioita ja sisustustavaraa siellä myytiin. Taisi olla aika lähellä Brunbergin myymälää.

      Poista
  7. Millaista tuo on rakenteeltaan? Onko sellaista paksumpaa, voisko tolla kuorruttaa esim. muffinin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenteeltaan pehmeää, mutta hieman lohkeavaa. Voisi toimia muffineihin tuorejuustoon sekoitettuna.

      Poista
  8. Lemon Curd on yksi lempiasioistani maailmassa! Mutta just nyt en ymmärrä miksi kannan sitä kaupasta kun itse tekeminen olisi näin helppoa.

    VastaaPoista
  9. Ah ihanaa, kiitos! Tällaisen "mutkattoman" version takia varmaankin teen tätä myös. Meillä rakastetaan tuota tahnaa, mutta en ole sitä koskaan itse tehnyt, juuri sen isotöisten reseptien takia, tyyliin: kaksi kiloa voita, tusina kananmunaa, kilokaupalla sokeria jne... Mutta tätä teen. Hauskaa kesän jatkoa! T. Sanni

    VastaaPoista
  10. Ja jatkoa edelliseen. Kävin lähimarketista tarvikkeita ja ryhdyin hommiin. Kaivoin kaapin kätköistä tosi vanhan raastimen, ja kuinka ollakkaan: keltaisesta sitruunaraasteesta tuli ruosteenruskeaa. Se raastin joutikin sitten taideteokseksi nimeltä: ruoste kaunistaa (mutta ei sitruunatahnaa)! Eli uusiksi. Ja nyt raaste onnistui. Hieman kyllä hirvitti lisätä kananmunia tuohon sitruunaiseen seokseen, kun pelkäsin, että tulee sitruunaista ja makeaa munakokkelia. Mutta onneksi tahna onnistui. Ja maku on aivan oikea. Siis kiitos vielä, t. Sanni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen tuo ruosteraaste.

      Olen oppilaillani nähnyt sitruunamunakokkelia. Jos eivät noudata ohjeen järjestystä ja lisäävätkin munat kuumaan seokseen, munakokkeli on taattua. Toinen riskikohta on lopussa: jos seosta keittää kovin, se kokkaroituu.

      Kiva, että saitte herkun onnistumaan!

      Poista
  11. Onnistuuko se tosiaan näinkin! Kerran olen tehnyt sitruunatahnaa the hard way ja se oli kyllä valtavan hyvää, mutta vispaaminen otti koville. Purkista ei saa yhtä hyvää, joten kokeilempa tätä.

    VastaaPoista
  12. Olen itse vasta 13v. mutta hyvin se minultakin onnistui! Hyvää tuli!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...