perjantai 6. elokuuta 2010

Kesäkurpitsasato kypsyy


Täytetyt kasvikset ovat aina olleet mieleeni. Kesäkurpitsasta olen kokeillut useita versioita ja tämä on mielestäni paras. Koverretut kesäkurpitsat esipaistetaan korkeassa lämmössä ja vasta sitten täytetään. Näin niiden rakenne pysyy napakkana.

Täytetyt kesäkurpitsat
(4:lle)

2 isoa tai 4 pientä kesäkurpitsaa
1 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
½ tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 - 2 dl kikherneitä tai isoja valkoisia papuja
200 g vuohenjuustoa tai fetaa
200 g kirsikkatomaatteja halkaistuina
2 rkl pinjansiemeniä
tuoretta timjamia

Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa ja koverra sisus palloraudalla tai pienellä lusikalla.
Siirrä halkaistut kesäkurpitsat pellille leivinpaperin päälle leikattu puoli alaspäin.
Paista 250 asteisessa uunissa 10 minuuttia. (Kun otat kurpitsat pois, laske uunin lämpö 225 asteeseen.)
Kuullota sillä aikaa sipulit isossa paistinpannussa. Lisää koverretut kesäkurpitsapalat ja paista kunnes enin neste on haihtunut, 5 - 10 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Ota paistinpannu pois levyltä ja anna hetken jäähtyä. Lisää kikherneet tai pavut, tomaatit sekä juusto ja sekoita varovasti.
Käännä kesäkurpitsat lastan avulla koverrettu puoli ylöspäin ja jaa niihin täyte. Ripottele pinnalle pinjansimeniä.
Paista 225 asteisessa uunissa 10 - 15 minuuttia.
Ripottele valmiille kesäkurpitsoille runsaasti tuoretta timjamia.


Kesäkurpitsan viljely ei ole aina minulta onnistunut, puutarhamme kun on melko varjoisa. Ystävä aikanaan vinkkasi kantamaan isot ruukut aurinkoiselle parvekkeelle ja johan alkoi sujua. Annalassa sain myös hyvän vinkin aamuauringon voiman hyödyntämisestä. Tein kurpitsoille pienen kohopenkin paikkaan, johon energiaa uhkuvat aamusäteet paistavat. Sato on ollut monena vuonna hyvä. Tämän kesän lämpö on tehnyt ihmeitä ja sadosta on tulossa erinomainen.


Kultapallot (Rudbeckia laciniata) kukkivat nyt kauniisti. Upea elokuun kukka joka viihtyy pitkään myös maljakossa.


Kultaisiksi kypsyvät viljapellot, sadonkorjuu, lyhdyt pimenevässä illassa - tervetuloa ihana elokuu!

9 kommenttia:

  1. Aina vain mietin, että äh elokuu ja koulu alkaa, mutta kiitos kun muistutit, että elokuu on paljon muutakin :)

    VastaaPoista
  2. Elokuu on ihanaa aikaa ♥ Mielestäni tämä on paitsi satoisa, mutta runollinen kuukausi.

    Onnea hyvästä kesäkurpitsasadosta. Tuo esikypsennysvinkki tulee tarpeeseen ainakin täällä, kiitos.

    Ja suloista viikonloppua, Omenaminttu!

    VastaaPoista
  3. Miten kauniit kuvat sekä valmiista ruuasta että kesäkurpitsan kukista.Minäkin pidän kovasti täytetyistä kasviksista.Hauska kuulla,että lämpö on noin suotuisasti vaikuttanut kesäkurpitsasatoon:-)

    VastaaPoista
  4. Kesäkurpitsat ovat tosi hyviä. Minä vaan en jostain syystä saa niitä pihalla kasvamaan, vaikka muuten kaikki rehottaa. Viime vuonna saatiin yksi pienen pieni - tänä vuonna pistin keltaisen siemeniä. Kesäkurpitsat näyttävän vaan kasvavan kokoa, osa taitaa painaa jo useamman kilon. Keltaisesta väristä vaan ei näy pilkahdustakaan. Olikohan siemenpussissa kuitenkin jotain muita siemeniä ?

    VastaaPoista
  5. Ai nam, sanon minä! Ja elokuu...siinä on taikaa, sellaista jännää tuntua ja samalla täydellistä rauhaa. Ja värit ovat upeat.

    VastaaPoista
  6. Kesàkurpitsa on mahtava vihannes. Kiitos ohjeesta. Laitanpa tànààn. Oletkos kokeillut sen kukkia tàytettyinà?

    VastaaPoista
  7. Solen: Elokuu on tosiaankin mielestäni aivan upea kuukausi - vielä kesä, mutta pientä syksyn odotusta ilmassa.
    Lumiomena: Ihanasti sanoit - satoisa ja runollinen, juuri näin!
    Yaelian: Kiitos! Siellä teillä onkin läpi vuoden ihania kasviksia, joita täytellä :)
    Eriqou: Luulen, että vääriä siemeniä :( Omat keltaiseni ovat ainakin keltaisia alusta asti. Lannoitus on kesäkurpitsoille tosi tärkeää. Laitan useamman kerran kesässä kanankakkaa.
    Satu: Sinä runotar - selvästi elokuu sykähdyttää!
    Lissu: Hauskaa, jos kokeilet ohjetta. En ole kokeillut täytettynä, mutta kukkia olen kyllä syönyt.

    VastaaPoista
  8. Kuvista välittyy tämän elokuun kosteantäyteläinen kauneus. Kesäkurpitsa on suosikkivihanneksiani -ja miehelle inhokki. Kätken kesäkurpitsaa jopa kakkuun. Harvoin on tullut tehtyä täytettyjä kurpitsoja, joten kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Kokeilin eilen reseptiäsi, kun meillä kesäkurpitsatuotanto on myös aika reipasta tänä vuonna ja teki mieli saada vähän vaihtelua omalle vastaavalle reseptille. Hyvää oli! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...